Kuka on yrityksen takana?


Olen Merja, koko aikuisikäni koirien kanssa puuhaillut syntyperäinen Taivalkoskelainen.

Olen suorittanut Suomen palveluskoiraliiton koirankouluttajakurssin, Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin ja koetoimitsijakurssin. Lisäksi olen suorittanut Suomen eläinkoulutuskeskuksen oppimispsykologian perusteet 2 op ja käytöshäiriöiden anatomia -kurssin 2 op. Olen myös valmistunut Koirien ruokinta-asiantuntijaksi kesäkuussa 2024 (koirien ruokinta-asiantuntijan 50 osp opinnot, eläintenhoidon erikoisammattitutkinnon osa) . Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon opinnot pääsen aloittamaan keväällä 2025. Opinnot kestävät reilun vuoden joten kevääksi 2026 on tarkoitus saada eläintenkouluttajan paperit vihdoin taskuun :)

Ensimmäinen ihan oma koira tuli 2008 ja siitä alkaen taloudessa on ollutkin vähintään yksi koira koko ajan, välillä laumallinen. Tällä hetkellä minulla on lapinkoiranartut Unni  3v ja Rássi 12v. 


Omien koirien kanssa olen kokeillut monia eri lajeja, mutta en omista lainkaan kilpailuviettiä eli kovin tavoitteellinen harrastaminen ei ole koskaan ollut oma juttu. Paimennus oli useamman vuoden lähimpänä sydäntäni. Olin myös aktiivisesti mukana useammassakin yhdistyksessä. 


Välillä pidin koiraharrastuksista ja yhdistystoiminnasta taukoa ja elin rauhallista arkea kahden aikuisen koirani kanssa. Kun toinen näistä oli päästettävä paremmille paimennusmaille, tuli eteen pennun hankinta. Unnin tulon myötä alkoi pikkuhiljaa syntyä ajatus, että haluaisin tarjota ihan tavallisille koiranomistajille kursseja ja luentoja liittyen mukavaan arkeen koiran kanssa. Pennun tullessa asioita alkoi katsoa uusin silmin ja innostuin taas oppimaan lisää koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta.  

Koirapalvelu Unni on perustettu keväällä 2023. Toimin sivutoimisesti OP Kevytyrittäjänä oman palkkatyöni ohella.