Henkilökuvaus
Teen pienimuotoisesti henkilökuvauksia (esim. ylioppilas- ja rippikuvaukset) miljöössä eli ulkona tai muissa sopivissa kuvauskohteissa. Studiota minulla ei ole.
En kuvaa juhlia (esim. häät, hautajaiset ym.) tai muita tapahtumia.
Hinnasto
Henkilökuvaus
Sisältää viisi käsiteltyä kuvaa
Kuvausaika noin tunti
100€
Lisäkuvat
15€/kpl
Kilometrikorvaus
Kuvauksen hintaan sisältyy Taivalkosken taajamassa olevat kohteet. Kuvaus voidaan sopia myös kauemmas, mutta tällöin laskutan kilometrikorvauksen.
0,59€/km
ALV 0%
Kuvaussopimus
Luethan tämän ennen kuvauksen varaamista.
Kuvauksesta sopiminen
Kuvauspaikka sovitaan ja mahdolliset toiveet käydään läpi ennen kuvausta. Kartoitan hieman esimerkiksi koiran tietoja ja toivon, että tässä vaiheessa mainitset, jos kuvauksen toteuttamiseen voi liittyä jotain huomioon otettavia tekijöitä.
Kuvien toimitusehdot
Kuvien koevedosten toimitusaika on 2 viikkoa. Koevedosgalleria sisältää kuvauksesta riippuen n. 10-30 kevyesti editoitua kuvaa. Koevedoskuvia ei saa käyttää. Asiakkaana valitset haluamasi kuvat viikon sisällä (7 vrk) gallerian toimituksesta. Valmiit kuvat toimitetaan 1-2 viikon sisällä viimeisteltyinä, edellyttäen, että kuvauspalvelusta koituva lasku on suoritettu.
Toimitettavien kuvien valinta on valokuvaajan eli minun harkinnassani. Asiakkaalla ei ole oikeutta nähdä kaikkia kuvia, mitkä eivät täytä näkemystäni teknisesti tai taiteellisesti, toki toiveita saa tilannekohtaisesti esittää.
Hinnat
Valokuvaus veloitetaan sillä hetkellä voimassa olevan hinnaston ja sopimuksen mukaisesti.
Koevedosgallerian toimituksen yhteydessä saat sähköpostiin laskun, jossa on maksuaikaa 14 vrk. Laskutuspalveluna toimii OP Kevytyrittäjä -palvelu.
Valitut kuvat
Saat linkin salattuun galleriaan, josta pystyt lataamaan kuvat täysikokoisina digitaalisina tiedostoina.
Säilytän kuvia toimituspäivästä alkaen 3kk ajan, eikä minulla ole sen jälkeen velvollisuutta säilyttää kuvia.
Kuvien tekijänoikeudet
Kaikki tekijänoikeuden valokuviin säilyvät minulla (Unni Photos/Merja Korhonen), joten minulla on oikeus julkaista valokuvia omilla sosiaalisen median tileilläni ja mahdollisilla nettisivuilla, saan osallistua kuvilla valokuvauskilpailuihin tai esittää kuvia esimerkiksi näyttelyssä.
Minulla on oikeus myydä kuvia kolmannen osapuolen käyttöön, kuten kuvitukseksi lehtiartikkeleihin ja mainoksiin, sitoutuen kuitenkin toimimaan hyvän tavan ja hyvän maun mukaisesti. Mikäli kuvassa esiintyy tunnistettavissa oleva ihminen, kuvaa ei luovuteta kolmannen osapuolen käyttöön ilman erillistä suostumusta.
Mikäli kuvissa esiintyy alle 18-vuotiaita, en koskaan julkaise kuvaa ilman lapsen huoltajan erillistä suostumusta. Sitoudun kunnioittamaan asiakkaan yksityisyyttä käyttäen harkintaa kuvien julkaisussa ja myynnissä.
Asiakkaan oikeudet
Asiakkaana saat kuviin käyttöoikeuden joka sisältää kuvien yksityisen käytön, esimerkiksi tulosteiden tai kuvatuotteiden tekemisen itselle tai lahjaksi ja oikeuden julkaista valokuvia omilla sosiaalisen median alustoilla tai internetissä sekä voittoa tavoittelemattomissa julkaisuissa (esim. rotuyhdistyksen jäsenlehti) kuvaajan nimi mainiten (Merja Korhonen tai tägätä @unni.photos).
Asiakkaana et saa käyttää kuvia kaupalliseen tarkoitukseen tai luovuttaa kuvia julkaistavaksi muualla ilman suostumustani. Valmiita teoksia ei myöskään saa jälkikäsitellä (esim. rajata tai lisätä tekstiä tai filtteriä kuvan päälle) ilman suostumustani.
Kuvauksen peruminen
Kuvauksen voi perua maksutta 24h ennen kuvausta, ellei toisin ole sovittu. Tämän jälkeen perutuista kuvauksista veloitan puolet sovitun kuvauksen hinnasta. Kuvausta voidaan myös siirtää vielä kuvausta edeltävänä aamuna, mikäli sää ei kuvausta salli.
Kuvien tyyli
Asiakkaana sinun on hyvä tutustua etukäteen kuvaustyyliini esim. nettisivujen ja sosiaalisen median kautta, jotta tiedostat, minkä tyylisiä kuvia on odotettavissa. Asiakkaana myös hyväksyt, että kuvaustyyli voi muuttua ajan myötä tai vaihdella olosuhteiden takia.
Kuvien valmiiseen lopputulokseen vaikuttavat kuvauspaikka, vuodenaika, säätila, kuvausmallin persoona ja käytös, sekä kuvaajan oma visio.
Muuta huomioitavaa
Kuvauksissa en salli epäasiallista käytöstä. Jos näin tapahtuu, minun on oikeus keskeyttää kuvaus.
Varaamalla valokuvauksen sitoudut noudattamaan yllä olevaa sopimusta.
Yhteydenottolomake
Voit tiedustella aikaa henkilökuvaukseen tällä lomakkeella. Lisää viestikenttään lisäksi toive kuvauksen kellonajasta ja sijainnista sekä millaisesta henkilökuvauksesta on kyse.
